Rakennusalalla aliurakointi on arkipäivää. Harva tekee kaiken itse. Eikä tarvitsekaan. Mutta kun vastuuta jaetaan monelle, vastuu myös helposti hukkuu. Lopputuloksena projekti sakkaa, aikataulut venyy ja kaikki syyttää toisiaan.
Tässä blogissa käydään läpi, miksi aliurakointiketjut menee usein pieleen ja miten ne saadaan pysymään kasassa.
Yksi iso virhe on kuvitella, että aliurakoitsijoiden kanssa homma helpottuu. Todellisuudessa se vaatii enemmän johtamista, ei vähemmän. Mitä enemmän tekijöitä, sitä tiukemmin pitää tietää kuka tekee, mitä tekee ja milloin tekee.
Ongelmat alkaa yleensä siitä, että joku luulee toisen hoitaneen homman ja kukaan ei ole oikeasti vastuussa kokonaisuudesta. Sitten seisoo työmaa ja porukka odottaa toisiaan.
Sähkömies ei voi tehdä työtään, jos putkari ei ole käynyt. Laatoittaja ei voi aloittaa, jos pohjat on vaiheessa. Ja jos joku ei ilmesty paikalle, koko ketju menee uusiksi.
Aikataulun pitää olla lukittu, realistinen ja kaikille selvillä. Ei sinne päin. Ei pelkän toiveajattelun varassa.
Aikataulut tulee laatia niin, että ne kestää oikeassa elämässä. Siihen kuuluu myös puskurit, koska joskus tulee sairastumisia, toimitusviiveitä ja muita pieniä viivytyksiä. Niihin pitää varautua, ei reagoida jälkikäteen.
Useimmat ongelmat ei johdu siitä, etteikö osattaisi. Ne johtuu siitä, ettei tieto kulje. Tiedot hukkuu WhatsApp-ryhmiin, sähköposteihin tai olettamuksiin.
Siksi projektinjohto on kriittinen osa palapeliä. Joku pitää langat käsissään ja varmistaa, että kaikki tietää missä mennään. Ei pelkästään työmaalla vaan myös asiakkaan suuntaan.
Yhteydenpito tulee pitää avoimena koko ajan. Ei vasta sitten kun tulee sanomista.
Yksinkertaistettuna:
– Selkeät sopimukset
– Selkeät vastuut
– Selkeä aikataulu
– Ja joku, joka oikeasti johtaa
Kun nämä toimii, aliurakointi on tehokas ja hyvä malli. Kun ne ei toimi, syntyy vain sekoilua ja kalliita virheitä.
Aliurakointi ei ole ongelma. Se on hyvä työkalu. Jos sitä käytetään oikein. Mutta jos vastuuta ei johdeta, se leviää. Ja sitten ei auta enää selittely.
